<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Keskiviikko lähestyy. Saa nähdä, miten minulle käy. Onnistunko pistämään itseäni? Kyllähän sitä nyt yhden kerran itseään pistää, mutta kun se pitää tehdä 10 - 14 päivän ajan joka päivä.

Muuten olo on yllättävänkin hyvä ja positiivinen. Vihdoinkin tapahtuu jotain sellaista, joka voi johtaa raskauteen. Hymyilyttää ja samalla myös hirvittää!

Eilen aloitin sumuttelemaan Synarela-nenäsumutetta. Olo on jotenkin hämmästynyt ja epäuskoinen. Nytkö ne hoidot alkavat? Oikeasti? Kai se on jo uskottava. Tililtä on kadonnut n. 480 euroa lääkkeisiin. Aamulla yökötti nieluun valunut pahanmakuinen nenäsumute. Jääkaapissa odottaa kaksi pakettia puregoneita valmiina pistoshoitoa varten. Töissä ajatukset harhailevat. Hoidot ovat tosiaankin alkaneet.

Pähkinänkuoressa meidän IVF-hoito etenee seuraavasti (jos kaikki menee hyvin);

20.3. Käynti Naistenklinikalla. Lääkkeiden osto ja Synarela -nenäsumutteen aloitus

4.4. Käynti Naistenklinikalla. pistoshoidon aloitus

Vko 16 Punktio

Tämä tie on meidän kuljettava ja kohdatta kaikki se, mitä tuleman pitää. Joudumme ottamaan suuren askeleen kohti sitä tietoa onnistummeko vai koemmeko lopulta katkeran epäonnistumisen. Mitä kaikkea tämä tie tuokaan tullessaan? Entä jos se ei johda mihinkään? Kuinka pitkälle kuljemme? Entä jos kyseessä on umpikuja?

Löydämmekö uuden suunnan, uuden tien, toivon?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Käännän katseen hetkeksi taaksepäin.

Vuosi 2006 kului kaikesta huolimatta nopeasti, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Vuosi oli ehkä elämäni rankimpia. Maaliskuussa 2006 olin laparoskopiassa endometrioosin vuoksi. Leikkauksessa varmistui, että minulla on vaikea endometrioosi. Lääkäri oli kuitenkin toiveikas ja uskoi raskauden onnistuvan ilman hoitoja. Laparoskopiasta toipuminen eteni hieman töyssyisästi ja jouduin jopa uudemman kerran leikkauspöydälle vajaa 2 viikkoa ensimmäisestä kerrasta. Kesä meni kivasti. Kipuja ei ollut ja olo oli muutenkin toiveikas. Toivoin raskauden alkavan. Joka kuukausi koimme kuitenkin pettymyksen kun kuukautiset alkoivat. Loppukesästä mieleen hiipi jo pelko lapsettomuudesta. Elokuussa hakeuduin lääkäriin kipujen vuoksi ja endometrioosin todettiin uusineen. Se oli kova isku päin naamaa. Tuntui, että unelmat murenivat kerta heitolla. Sain kuulla, että meidän kohdalla ainut tapa saada raskaus alkuun olisi koeputkihedelmöitys. Endometrioosi oli tehnyt tuhojaan munanjohtimissa ja ne olivat sykkyräiset. Lääkäri vertasi tilannetta sterilisaatioon. Sain määräyksen syödä e-pillereitä ja lisää kipulääkkeitä. Tämän lisäksi meidät laitettiin jonoon hormonipolille hoitoja varten.

Nyt 2007 tammikuun lopussa meillä on aika jatkohoidonsuunnitteluun Hormonipolilla. Se on sitten ensimmäinen askel kohti koeputkihedelmöitystä. Jännittää! Välillä jännitys on malttamatonta ja täynnä toiveita, välillä taas realistisempaa ja seuraavassa hetkessä mieleen hiipii silkka pelko.

Minulle hormonipolilla käynnistä jäi päällimmäisenä mieleen hyvin negatiivisia asioita. Kaikki tuntui todella epätoivoiselta ja synkältä. Avomieheni oli kuitenkin kuullut myös ne positiiviset asiat. Hän oli kuullut, että meillä on hyvät mahdollisuudet saada lapsi hoitojen avulla. Onneksi minä kuulin tämän häneltä, rakkaaltani.

"Jokainen muinainen kulttuuri pitää sisällään voimaeläinhahmot eri muodoissaan. Voimaeläimet ovat suojelevia henkiä jokapäiväisessä elämässä ja jopa nykyään vanhemmat antavat lapsilleen, usein tietämättään, voimaeläimen turvaamaan lapsen unen yön yli eli karhun pehmolelun muodossa. Pohjois-Amerikan intiaanien mukaan sinulla on yksi voimaeläin vasemmalla ja toinen oikealla puolellasi kulkemassa kanssasi. Sinulla on opas myös sisälläsi, se verhoaa ja ympäröi olemustasi. Tämän voimaeläimen kautta saat henkilökohtaisen voimasi ja muovaat elämänpolkuasi. Nämä voimaeläimet, hengellisen kasvun oppaat, saattavat ilmestyä uniisi tai näkyihisi opastaakseen ja suojellakseen sinua matkasi varrella. Ne kuvaavat Suurta Henkeä tai jotain mistä niiden on selvittävä: sinun kykyjäsi, lahjojasi ja haasteitasi.

Henkioppaan valinta: Voimaeläimet saattavat kutsua sinua unissasi tai ilmestyä alitajuntaasi. Voit myös valita hoitavaksi oppaaksesi juuri sen, jonka haluat esimerkiksi sen suojelutarkoituksen mukaan. Oheisista luetteloista näet kunkin eläimen merkityksen alligaattorista vyötiäiseen, niiden parantava voima yhdistää sinut Suuren Hengen mysteereihin." Lainattu sivuilta http://www.energiakeskus.com/energiasivut/native-american-voimaelaimet-1.php

 Tässä matka alitajuntaani eli mitä tapahtui pääni sisällä rummun soidessa.

Kävelin metsässä yksin. Nautin luonnon äänistä, väreistä ja tuoksuista. Tunsin, että kanssani kulki myös joku muu. En ollutkaan enää yksin. Kuljimme samaan suuntaan. Hetken päästä näin viiden metrin päässä sivullani suuren tumman ruskean hirven, jolla oli suuri sarvikruunu päässään. Pysähdyin. Hirvikin pysähtyi. Hirvi käänsi katseensa minuun. Näin sen tummat silmät. Jatkoimme matkaa samaan suuntaan. Tuuli suhisi puissa. Tuoksui lumelta. Ehkä pian sataa ensilumi ajattelin. Jaoin ajatuksen lumesta hirven kanssa.

Yhtäkkiä hirvi olikin aivan vieressäni. Olisin voinut koskettaa sitä, jos olisin ojentanut käteni, mutta en tehnyt niin. Pysähdyin. Hirvi tuli lähemmäksi. Se käveli niin läheltä minua, että karkeat karvat koskettivat kasvojani. Minä seisoin paikallani. En pelännyt. Hirvi tuli uudestaan luokseni ja käveli taas niin läheltä minua, että karvat koskettivat minua. Nyt ojensin käteni ja annoin sen tuntea hirven liikkeet sen kävellessä ohitseni. Kuulin tuulen puissa. Hirvi oli jatkanut matkaansa ja minä seurasin sitä. Ilmassa tuoksui lumi.

Viimeisen viikon ajan olen mielessäni kuvitellut, millaista hormonipolin ensimmäisellä käyntikerralla on. Olin odottanut tapaamista paljon, mutta sen lähestyessä levottomuus oli vallannut mieleni. Levottomuudesta huolimatta olin saanut itseni uskomaan, että tapaaminen olisi miellyttävä ja uusia ovia avaava. Olin lukenut muiden kokemuksia samasta tilanteesta ja niiden perusteella muodostanut kuvan tulevasta tapaamisesta. Odotin, että minäkin kokisin huojennuksen ja helpotuksen, josta niin moni oli kirjoittanut, mutta toisin kävi. Itkuhan siellä tuli.

Lääkäri kertoi, että endo on levinnyt ja tekee tuhojaan munasarjoissani ja -johtimissa. Kuvaili tilannetta samanlaiseksi kuin sterilisaatio. Munanjohtimista ei ole yhtään mihinkään. Munasarjat vielä toimivat jotenkuten. Ultrassa näkyi, että ovulaatio oli tapahtunut. Ultrassa näkyi myös endoa kohdun takana, munasarjojen ja –johtimien ympärillä, emättimen pohjassa. Sitä on kaikkialla!  Lääkäri oli sitä mieltä, että koeputkihedelmöitys on meidän ainoa keino saada lapsi. Hän antoi myös ymmärtää, että aikaa ei ole kovinkaan paljon, koska endo tekee tuhojaan munasarjoissa. Lääkäri sanoi, että jos endon annetaan edetä, niin voi olla, ettei enää ole mitään mitä he voisivat hoitaa.

Polilta lähdin e-pilleriresepti kädessä, kädessä verikokeen jälki ja laukussa purkki simppanäytettä varten. Saimme uuden ajan tammikuulle, jolloin hoidot pyörähtävät käyntiin. Siihen asti olisi tarkoitus popsia e-pillereitä, joiden pitäisi hillitä endoa ja helpottaa oireita. Ilman hoitoja raskaaksi tulo kohdallani on lähes mahdotonta. Ei ovulaatiosta mitään hyötyä ole, jos munanjohtimet eivät kykene kuljettamaan munasolua kohtuun. Tämä on karu totuus. Silti kirpaisee todella pahasti se, että joudun alkamaan syömään pillereitä, aivan kuin luovuttaisin.

Minun on todella vaikea käsittää saati hyväksyä, että minulla on paha ja ärhäkkä endometrioosi. Edes oireet eivät saa minua täysin vakuuttuneeksi asiasta. On niin paljon helpompaa vähätellä ja yrittää unohtaa koko asia.

Pieni katse tulevaisuuteen...
Ehkä nyt on aika huolehtia itsestä ja parisuhteesta. Olen viime aikoina ollut selvästi masentunut kipujen ja lapsettomuuspelon vuoksi, joka nyt kävi toteen juuri siten kuin pelkäsinkin. Ehkä nyt on aika ottaa aikalisä vauvaprojektiin ja keskittyä muihin asioihin. Mitähän kivaa sitä voisikaan tehdä? Rakastan kuntoilua. Voisin kohottaa kuntoani ja mielikin siitä varmasti piristyy. Miehen kanssa voisimme käydä yhdessä uimassa. Joku matkakin olisi ihana. Niin ja voisimme viettää ihanan rauhallisen ja romanttisen illan kotona kynttilän valossa kuunnellen vesisadetta.

Ehkä huomenna paistaa aurinko ja pääsen metsälenkille nauttimaan syksystä.

Toivon ihmettä.

24.1.1998-2.10.2006

Omenapuun alle haudattuna.

Kynttilät ja kesän viimeiset auringonkukat

kunnioittavat pois nukkunutta.