Tänään otin puhelimen käteen ja aloin etsimään itselleni terapeuttia. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin. Tiesin kyllä, että terapeutin löytäminen on vaikeaa, mutta tämänpäiväiset neljä puhelua saivat minut epätoivoisiksi. Kahdella terapeutilla oli jo niin täyttä, etteivät he ottaneet uusia asiakkaita. Kolmas oli kesälomalla elokuun alkuun asti. Neljäs oli pahin niitti. Hän kertoi onnellisena juuri jääneensä äitiyslomalle. Juuri nyt en olisi tällaista halunnut kuulla. Toivotin hänelle iloisesti onnea ja lopetin puhelun. Olin jotenkin ihan tyrmistynyt. Miksi minun aina pitää törmätä onnellisesti raskaana oleviin ihmisiin, jotka kipeästi muistuttavat omasta tyhjästä sylistä? Eikö voitaisi sopia, että raskaana olevat ihmiset asuisivat omalla asuinalueelle, eivätkä näin ilmestyisi yllättäen minun eteeni. Välillä on vain niin vaikeaa iloita heidän puolestaan. Ihan älyttömiähän minun ajatukset ovat, mutta tällaisia ajatuksia sitä vaan pääni sisällä syntyy. Siihen puheluun päättyi minun terapeutin etsintä tältä erää. Oli kuin ilmat olisi päästetty minusta ulos. Ei ollut enää voimia jatkaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />