Blogini on maannut bittiavaruudessa yksinään jo tarpeeksi kauan, joten näin vuoden 2007 alun kunniaksi kirjoittelen taas tarinaani tänne.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Käännän katseen hetkeksi taaksepäin.

Vuosi 2006 kului kaikesta huolimatta nopeasti, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Vuosi oli ehkä elämäni rankimpia. Maaliskuussa 2006 olin laparoskopiassa endometrioosin vuoksi. Leikkauksessa varmistui, että minulla on vaikea endometrioosi. Lääkäri oli kuitenkin toiveikas ja uskoi raskauden onnistuvan ilman hoitoja. Laparoskopiasta toipuminen eteni hieman töyssyisästi ja jouduin jopa uudemman kerran leikkauspöydälle vajaa 2 viikkoa ensimmäisestä kerrasta. Kesä meni kivasti. Kipuja ei ollut ja olo oli muutenkin toiveikas. Toivoin raskauden alkavan. Joka kuukausi koimme kuitenkin pettymyksen kun kuukautiset alkoivat. Loppukesästä mieleen hiipi jo pelko lapsettomuudesta. Elokuussa hakeuduin lääkäriin kipujen vuoksi ja endometrioosin todettiin uusineen. Se oli kova isku päin naamaa. Tuntui, että unelmat murenivat kerta heitolla. Sain kuulla, että meidän kohdalla ainut tapa saada raskaus alkuun olisi koeputkihedelmöitys. Endometrioosi oli tehnyt tuhojaan munanjohtimissa ja ne olivat sykkyräiset. Lääkäri vertasi tilannetta sterilisaatioon. Sain määräyksen syödä e-pillereitä ja lisää kipulääkkeitä. Tämän lisäksi meidät laitettiin jonoon hormonipolille hoitoja varten.

Nyt 2007 tammikuun lopussa meillä on aika jatkohoidonsuunnitteluun Hormonipolilla. Se on sitten ensimmäinen askel kohti koeputkihedelmöitystä. Jännittää! Välillä jännitys on malttamatonta ja täynnä toiveita, välillä taas realistisempaa ja seuraavassa hetkessä mieleen hiipii silkka pelko.