Olin eräänä iltana matkalla kotiin. R-junassa minua vastapäätä istui nuori tyttö. Hän istui kädet reppunsa ympärillä ja tuijotti tiiviisti junan lattiaan. Tyttö näytti niin surulliselta. Minun teki mieli ojentaa käteni ja taputtaa häntä olkapäälle, kysyä mitä hänelle kuuluu. En tehnyt niin. Istuin vain paikallani. Välillä tyttö pyyhki väkisin esiin tulleita kyyneleitä ja minä mietin löytyisikö laukustani nenäliinaa. En osannut tehdä mitään. Ei minulla ollut edes nenäliinaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />