Joka ikinen kerta, kun olen kävellyt Naistenklinikan pääovista sisään, olen kohdannut siinä odottavia äitejä tupakoimassa. Minä kihisen raivosta heidät nähdessään. En vain kykene ymmärtämään moista käytöstä. Joudin taas eilen todistamaan tätä tupakointitilannetta, kun menimme avomieheni kanssa ensimmäiselle käynnille Hormonipoliklinikalle. Yritin katsoa toisaalle ja peittää silmäni, joista näkyi selvästi raivoni ja inhoni näitä naisia kohtaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viimeisen viikon ajan olen mielessäni kuvitellut, millaista hormonipolin ensimmäisellä käyntikerralla on. Olin odottanut tapaamista paljon, mutta sen lähestyessä levottomuus oli vallannut mieleni. Levottomuudesta huolimatta olin saanut itseni uskomaan, että tapaaminen olisi miellyttävä ja uusia ovia avaava. Olin lukenut muiden kokemuksia samasta tilanteesta ja niiden perusteella muodostanut kuvan tulevasta tapaamisesta. Odotin, että minäkin kokisin huojennuksen ja helpotuksen, josta niin moni oli kirjoittanut, mutta toisin kävi. Itkuhan siellä tuli.

 

Lääkäri kertoi, että endo on levinnyt ja tekee tuhojaan munasarjoissani ja -johtimissa. Kuvaili tilannetta samanlaiseksi kuin sterilisaatio. Munanjohtimista ei ole yhtään mihinkään. Munasarjat vielä toimivat jotenkuten. Ultrassa näkyi, että ovulaatio oli tapahtunut. Ultrassa näkyi myös endoa kohdun takana, munasarjojen ja –johtimien ympärillä, emättimen pohjassa. Sitä on kaikkialla!  Lääkäri oli sitä mieltä, että koeputkihedelmöitys on meidän ainoa keino saada lapsi. Hän antoi myös ymmärtää, että aikaa ei ole kovinkaan paljon, koska endo tekee tuhojaan munasarjoissa. Lääkäri sanoi, että jos endon annetaan edetä, niin voi olla, ettei enää ole mitään mitä he voisivat hoitaa.

 

Polilta lähdin e-pilleriresepti kädessä, kädessä verikokeen jälki ja laukussa purkki simppanäytettä varten. Saimme uuden ajan tammikuulle, jolloin hoidot pyörähtävät käyntiin. Siihen asti olisi tarkoitus popsia e-pillereitä, joiden pitäisi hillitä endoa ja helpottaa oireita. Ilman hoitoja raskaaksi tulo kohdallani on lähes mahdotonta. Ei ovulaatiosta mitään hyötyä ole, jos munanjohtimet eivät kykene kuljettamaan munasolua kohtuun. Tämä on karu totuus. Silti kirpaisee todella pahasti se, että joudun alkamaan syömään pillereitä, aivan kuin luovuttaisin.

 

Minun on todella vaikea käsittää saati hyväksyä, että minulla on paha ja ärhäkkä endometrioosi. Edes oireet eivät saa minua täysin vakuuttuneeksi asiasta. On niin paljon helpompaa vähätellä ja yrittää unohtaa koko asia.

Pieni katse tulevaisuuteen...
Ehkä nyt on aika huolehtia itsestä ja parisuhteesta. Olen viime aikoina ollut selvästi masentunut kipujen ja lapsettomuuspelon vuoksi, joka nyt kävi toteen juuri siten kuin pelkäsinkin. Ehkä nyt on aika ottaa aikalisä vauvaprojektiin ja keskittyä muihin asioihin. Mitähän kivaa sitä voisikaan tehdä? Rakastan kuntoilua. Voisin kohottaa kuntoani ja mielikin siitä varmasti piristyy. Miehen kanssa voisimme käydä yhdessä uimassa. Joku matkakin olisi ihana. Niin ja voisimme viettää ihanan rauhallisen ja romanttisen illan kotona kynttilän valossa kuunnellen vesisadetta.

 

Ehkä huomenna paistaa aurinko ja pääsen metsälenkille nauttimaan syksystä.

 

Toivon ihmettä.