Kp 1.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En ole raskaana, yllätys.

 

Kai ne menkat nyt alkoivat. Vuodan jotain ruskeaa. Lääkekaapilla on taas saanut käydä säännöllisesti. Kaupassa nojailin pakastealtaaseen vatsakrampin ajan. Altaan viileys auttoi rentoutumaan ja unohtamaan ympärille kävelevät ja töllistelevät ihmiset. Yksikään ei kysynyt, voisivatko he auttaa. Eivät he olisikaan voineet auttaa. Ei kukaan voi. Täytyy vain hengittää rauhallisesti ja odottaa kivun menevän pois.

 

Tekisi mieli kirota. Miksi endo palasi näin pian leikkauksen jälkeen? En ole edes ehtinyt kunnolla toipua leikkauksesta. Anemia vaivaa edelleen. Sattuu! En tiedä kumpi sattuu enemmän fyysinen vai henkinen kipu. Tällä hetkellä fyysinen kipu tuntuu palleasta reisiin asti. Yritän olla vain paikallani, liikahtamatta. Hengitää, sisään ja ulos, rauhallisesti, ilman äkkinäisiä liikkeitä. En voi edes itkeä. Se lisäisi kipuja ja voisi aiheuttaa myös vatsakrampin. En halua vatsakramppia. Haluan nukahtaa. Haluan, että kipu menee pois. Antaa minun olla rauhassa.

 

Pitäisi nukkua. Huomenna aamulla minun täytyy mennä Naistenklinikalle. Miten ihmeessä selviän sinne asti? Julkisissa kulkuneuvoissa istuminen on kamalinta, mitä tämän kivun kanssa voi tehdä.

 

Haluan nukahtaa.