Viime viikko meni kipujen kanssa käpristellessä. Tuli siinä itkettyä useaan otteeseen ja kirottua tämä tauti sinne alimpaan paikkaan. Päässä jyskytti vain ajatus niistä päivistä jolloin kipuja ei ollut. Miksi en tajunnut nauttia niistä kunnolla, vähän niin kuin varastoon? Hassua, että muutamassa kuukaudessa sitä jo ehti tottua kivuttomuuteen ja kivut tuntuivat aluksi kamalilta. Nyt taas tuntuu jo siltä, kuin tuota kivutonta jaksoa ei olisi ollutkaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minä en anna periksi! Minähän näytän kivuille, että minua ei niin vain lannisteta. Minä nautin niistä hetkistä jolloin kipuja ei ole, olivat ne sitten vaikka vain 5 minuutin mittaisia ja minähän nautin myös niistä hetkistä jolloin kipuja on. Kivut eivät minua sängynpohjalle saa makaamaan vaan minä menen metsäpolulle hankkimaan mielihyvää ja hyvän olon tunnetta. Pumppaan kehoni täyteen endorfiinia ja katkaisen kivulta selän.

Wikipedia kertoo endorfiinista seuraavaa:

”Endorfiini on aivoissa esiintyvä aine, jolla on morfiininomainen mielihyvän vaikutus. Endorfiinit ovat kehon tuottamia hormoneita tai välittäjäaineita, jotka stimuloivat samoja reseptoreita kuin opiaatit. Endorfiinit estävät tasaisen ja yksitoikkoisen kivun tuntemuksen, mutta eivät terävää kipua, toisaalta ne voivat tuottaa myös hyvänolontunteen.”

Tällä hetkellä kehossani jyllää endorfiini ja olo on mahtava. Lähdin töistä uupuneen ja nuutuneena. Pää tahtoi sohvalle lepäämään, mutta onneksi jalat veivät kuntosalille. Nyt olo on niin ihanan raukea.